|
|
|
AKVAARIO
Akvaarion sisustus
Sora: Pohjasoralla on sekä esteettinen että käytännöllinen merkitys. Se toimii kasvien istutusalustana, suodattimena jos akvaariossa on pohjasuodatus sekä alustana, jolta kalat voivat etsiä ruokaa ja jolla kutea.
Soran oikea kokoomus on tärkeä, koska se sisältää veden kovuutta lisääviä, liukenevia mineraaleja. Esimerkiksi afrikkalaisten kirjoahvenien akvaariossa voi vesi olla kovaa, mutta useimmille muille kaloille ja kasveille on kova vesi haitallista. Akvaarioon sopivia soralajeja ovat jokihiekka, kvartsisora, basaltti sekä akvaarioliikkeissä myytävä sora.
Jos akvaariossa on kasveja, pitäisi soran raekoon olla 2...5 mm. Monet kasvien harrastajat käyttävät kerrosrakennetta, jossa pohjalla on 5...10 mm soraa. Sen päällä on akvaarioliikkeistä saatavaa peruslannoitetta, kuten lateriittia, sen päällä 5...7 mm kokoista soraa ja päällimmäisenä hienompaa, 2...4 mm soraa. Tuloksena on n. 8 cm paksu sorakerros, jossa kasvit viihtyvät.
Sorapohja voi olla tasainen tai terassirakenteinen. Terassi muodostetaan litteillä kivillä, puulla tai lasinsuikaleilla. Sora kannattaa ennen akvaarioon viemistä pestä huolellisesti.
Kivet: Kivirakennelmat muodostavat kaloille piilo- ja kutupaikkoja. Kivistä ei saa liueta kalkkia eikä muita aineita veteen, eivätkä ne saa murentua. Kivirakenteiden on oltava tukevia, jotta ne eivät kaadu kalojen kaivellessa pohjasoraa niiden alla. Hyvä menetelmä rakenteiden muodostamiseksi on asettaa kivet tukevasti suoraan tankin pohjalla oleville polystyreenimuovin paloille, jonka jälkeen muovi peitetään soralla. Akvaarioon sopivia kivilajeja ovat laava, hiekkakivi, liuske, graniitti, basaltti ja kvartsi.
Puu: Puu muodostaa piilo- ja kutupaikkoja, joillekin monnikaloille jopa ravintoa. Puu voi lisätä veden happamuutta, mikä on eduksi hapanta vettä vaativille kalalajeille. Akvaariossa kannattaa käyttää vain valmiiksi vettynyttä suopuuta, koska muunlainen puu mätänee helposti. Kovaa, emäksistä vettä vaativien kalojen akvaariossa ei pidä käyttää puuta, koska se vähentää emäksisyyttä.
Kasvit: Tietoja kasveista on osassa kasvit.
Tarvikkeet
Valaistus: Valon laji ei ole erityisen tärkeä akvaariossa, jossa ei ole kasveja. Lähes mikä tahansa hehku- tai loistelamppu käy hyvin. Värillisiä hehkulamppuja ei kuitenkaan pidä käyttää, koska kalat kärsivät sellaisesta. Levien kasvun hillitsemiseksi akvaarion tulisi olla valaistu korkeintaan 10...12 tuntia vuorokaudessa.
Kasvien yhteyttämiseen eli fotosynteesiin sekä kasvuun tarvitaan valoa. Kasvit vaativat valoa pitempään kuin kalat, 12...14 tuntia vuorokaudessa. Valaisimessa on oltava heijastin ja sen on oltava turvaviranomaisten hyväksymää mallia. Tarvittava valoteho on noin 0,5...1 W vesilitraa kohti. Käytännöllisimmät lampputyypit ovat loisteputket ja suuremmissa akvaarioissa elohopeahöyrylamput.
- Loisteputket -- Kasveja sisältävän akvaarion yleisin valaisintyyppi on loisteputki. Ne kuluttavat suhteellisen vähän tehoa, eivät lämpene ja antavat tasaisen valon. Loisteputkia on saatavana monia eri värisävyjä, myös ns. päivänvalolamppuja. Valotehoa kannattaa lisätä käyttämällä heijastimella varustettua valaisinta, jossa putkien yläpuolinen kupu on kirkasta metallia tai ainakin maalattu valkoiseksi. Loisteputkien eräs haitta on, että niiden valoteho vähenee käyttöiän mukana. Tehon väheneminen voi olla vaikeasti havaittavissa, mutta se vaikuttaa kasvien viihtyvyyteen. Loisteputket kannattaa siis uusia puolen vuoden välein. Loisteputket eivät aina ole tarpeeksi tehokkaita, jos akvaarion syvyys on suurempi kuin noin 50 cm.
- Elohopeahöyrylamput -- Nämä eivät ole kovin yleisiä, vaikka ne sopivat hyvin akvaarioihin, joiden syvyys ylittää n. 50 cm. Elohopeahöyrylamput vaativat erikoisrakenteisen valaisimen. Syvissä akvaarioissa on tehontarve n. 2,5 wattia senttimetriä kohti.
Valaisinta ohjaamaan kannattaa käyttää kytkentäkelloa, joka sytyttää valon 12...14 tunniksi vuorokaudessa. Hyödyllinen voi myös olla elektroninen himmennin, jolla valaistuksen voimakkuutta voidaan säätää. Himmennin ei kuitenkaan yleensä toimi loisteputkien eikä elohopeahöyrylamppujen yhteydessä.
Lämmitys: Yleisin lämmitintyyppi akvaarioissa on lasinen sauvalämmitin. Kokonaan veteen upotettava tyyppi on luotettava, eikä siitä yleensä tarvitse katkaista virtaa, vaikka veden pinta laskisi muutaman sentin lämmittimen yläpään alapuolelle. Tyypistä riippumatta kannattaa lämmittimestä katkaista virta vähintään 10 minuuttia ennen kuin lämmitin nostetaan vedestä tai veden pintaa lasketaan. Kuuma lämmitin särkyy helposti veteen laskettaessa. Sauvalämmittimet ovat yleensä melko edullisia hinnaltaan. Käytä oikean kokoista lämmitintä: tavallinen suositus on 0,5...1 W sähkötehoa vesilitraa kohti. Jos vain mahdollista, asenna lämmitin suodattimen sisäpuolelle siten, että suodattimesta lähtevä puhdas vesi lämpiää. Kalat eivät tällöin voi polttaa itseään kuumaan lämmittimeen.
Useimmissa lämmittimissä on termostaatti, jonka avulla lämpötila pysyy melko vakiona. Termostaatti säädetään antamalla lämmittimen ensin olla vedessä n. 15 minuuttia, jonka jälkeen virta kytketään siihen ja annetaan lämmetä, kunnes merkkivalo sammuu. Veden lämpötila mitataan ja jos se on liian korkea, termostaatin asetusta lasketaan ja päinvastoin.
Turvallisuuden takia on varminta aina kytkeä virta pois lämmittimestä, kun akvaariota huolletaan. Joskus kalat lepäävät lämmittimellä tai piiloutuvat sen taakse, jolloin ne voivat saada lämpövammoja. Tämän estämiseksi voidaan lämmitin ympäröidä jonkunlaisella verkkorakenteella.
Saatavana on myös soran alle asennettavia kaapelilämmittimiä sekä elektronisella termostaatilla varustettuja lämmittimiä. Kaapelilämmittimet ovat suosittuja, koska ne aikaansaavat veden virtauksen soran läpi. Ne ovat turvallisia, koska ne eivät aiheuta kaloille vammoja, mutta voivat olla kalliita. Uudet elektroniset termostaatit ovat tarkkoja, mutta myös kalliita.
Lämpömittari: Käytä aina luotettavaa lämpömittaria veden lämpötilan valvontaan. Saatavana on useita erilaisia tyyppejä, kuten tarratyyppisiä nestekidemittareita, lasiputkimittareita ja elektronisia (digitaalisia) mittareita. Nestekidetarra on helppo kiinnittää akvaarion lasipintaan ja helppo lukea, mutta se ei ole kovin tarkka, koska siihen vaikuttaa myös ympäristön lämpötila. Lasiputkimittarit ovat joko kelluvia tai akvaarion sisäseinään imukupilla kiinnitettäviä ja niiden tarkkuus vaihtelee, mutta on yleensä riittävä akvaariokäyttöön. Tarkin ja helppokäyttöisin, mutta kallein malli on elektroninen digitaalinen mittari, joka mittaa lämpötilan muutaman sekunnin välein 0,1 asteen tarkkuudella.
Ilmapumppu: Ilmapumppu on tärkeä väline, varsinkin jos akvaariossa ei ole suodatinta, joka kierrättää ja siten hapettaa pintaveden. Ilmapumppu voi toimia soran alla olevan pohjasuodattimen tai muun akvaarion sisäisen suodattimen voimanlähteenä. Ilmaa voidaan myös pumpata erillisen ilmastuskiven läpi kuplina. Ilmapumpun pahin vika on sen ääni. Halvat ilmapumput ovat usein meluisampia kuin korkealaatuiset, kallimmat mallit.
Suodatus: Suodatin on akvaarion ehkä tärkein väline. Suodattimen täytyy pystyä keräämään kalojen jätökset ja muut kiinteät hiukkaset vedestä. Suodatin toimii kolmella tavalla: mekaanisesti, kemiallisesti ja biologisesti.
- Mekaaninen suodatus tarkoittaa veden suodattamista siivilän tai suodatinmassan, kuten suodatinvillan tai -sienen läpi, mikä poistaa hiukkaset vedestä. Noin neljän viikon käytön jälkeen alkaa suodatin toimia biologisesti, kun bakteerit kasvavat suodatinmassaan. Aktiivihiili toimii mekaanisena, kertakäyttöisenä suodattimena, joka poistaa suurempien hiukkasten lisäksi myrkkyjä, lääkkeitä ja joitakin kalojen jätöksiä.
- Kemiallinen suodatus tarkoittaa hiukkasten poistoa tai veden ominaisuuksien muuttamista kemiallisesti. Eräs suosittu kemiallinen suodatinaine on zeoliitti, joka sitoo vapaan ammoniakin. Joninvaihtohartsit pehmentävät vettä poistamalla vedestä suoloja, mikä alentaa pH-arvoa. Turvetta käytetään samalla tavalla alentamaan pH-arvoa ja kovuutta kaloille, jotka suosivat ns. mustaa vettä. Nitraattien absorboijat ovat uusia tuotteita, jotka sitovat nitraatteja tehden niistä vähemmän myrkyllisiä. Monet kemialliset suodatinaineet toimivat vain määräajan. Monet voidaan kuitenkin "virkistää" liottamalla niitä suolavesiliuoksessa.
- Biologinen suodatus on suodattimen tärkein toiminto. Typpibakteerit (ks. kappaletta vesikemiasta) hajottavat orgaanisia jätteitä ammoniakista mitriiteiksi ja edelleen nitraateiksi. Ilman biologista suodatusta on vedessä aina kalojen jätöksistä, liikaruokinnasta ja kasviaineesta peräisin olevaa ammonakkia. Siksi on uuden akvaarion annettava "kypsyä" (eli synnyttää typpibakteeriviljelmä) ennen kuin siihen hankitaan kalliita kaloja. Bakteerit tarvitsevat paljon happea toimiakseen, ja useimmissa hyvissä suodattimissa sitä onkin saatavana. Mitä suurempi pinta-ala suodatinaineella on, sitä enemmän on bakteereilla mahdollisuus hajottaa orgaanisia aineita. Useimmat biologiset suodatinaineet ovatkin huokoisia tai niillä on muuten suuri pinta-ala. Biologiset suodattimet kannattaa huuhdella kuukauden tai kahden välein viileällä tai haalealla vedellä, jotta liian paljon hyödyllisiä bakteereja ei menetettäisi. Jos tankissa on kaksi biologista suodatinta, puhdista vain toinen niistä kerralla, jotta toiminta häiriintyisi mahdollisimman vähän.
Suodattimen eräs tehtävä on veden hapettaminen. Hyvän suodattimen yhteydessä ei tarvita erillistä ilmastuskiveä. Useimmat pumpulla varustetut suodattimet hapettavat veden pintavirtauksen kautta. Veteen liuenneen hapen määrä on verrannollinen pintavirtauksen pinta-alaan (mitä suuremmalla alalla vesi virtaa, sitä tehokkaampi on hapetus). Erityisesti joissa ja puroissa virtaavaan veteen tottuneet kalat edellyttävät virtausta myös akvaariossa. Veden virtaus saadaan aikaan sisäisellä tai ulkoisella suodattimella tai vesipumpulla.
Suodattimen on oltava niin suuri, että se pystyy käsittelemään akvaariossa syntyvän jätteet. Suodattimen koko ilmaistaan tavallisesti litroina tunnissa. Hanki suodatin, jonka kapasiteetti on viisi tai kuusi kertaa tankin tilavuus tunnissa. Esimerkiksi sadan litran akvaariossa tarvitaan 500...600 litraa tunnissa siirtävä suodatin.
Suodatintyypit: Saatavana on useita erilaisia suodatintyyppejä.
- Pohjasuodatin: Pohjasoran alla oleva suodatinlevy on nykyisin yleisimpiä tyyppejä. Useimmissa akvaarioliikkeiden "valmispaketeissa" on pohjasuodatin. Se on yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Suodattimen muodostaa akvaarion pohjalle, soran alle asennettava suodatinlevy, jossa on yksi tai useampia pystysuoria nousuputkia. Voimanlähteenä toimii ilmapumppu, joka syöttää ilmaa nousuputken alapäässä olevan huokoisen ilmastuskiven kautta. Putkessa nousevat ilmakuplat kuljettavat mukanaan vettä. Näin syntyy imu, joka saa akvaarion veden liikkumaan pohjasoran läpi suodatinlevyn alle ja sieltä ylös nousuputkeen. Sora tomii suodatinaineena, johon hiukkaset jäävät ja hajoavat typpibakteerien ansiosta. Sorasuodattimissa on usein lisänä kemiallinen suodatus, jonka muodostaa vaihdettava patruuna nousuputken yläosassa.
- Vesimpumppu: Veden kierrätys pohjasuodattimen kautta voi tapahtua nousuputken yläpäähän asennetulla pumpulla. Pumppu imee vettä nousuputkesta tankkiin, jolloin tulovesi imeytyy pohjasoran kautta. Vesipumppu on paljon tehokkaampi kuin ilmapumpulla toimiva suodatin ja se pystyy aiheuttamaan voimakkaitakin virtauksia.
Vaihtoehtoisesti voidaan asentaa huokoinen vaahtomuovisieni vesipumpun tulopuolelle, jolloin syntyy "turbomallinen" sienisuodatin. Vedessä olevat hiukkaset jäävät sieneen ja voimakas poistovirtaus hapettaa veden. Tällainen suodatus ei aina riitä suureen tankkiin, vaikka vesi hapettuisikin tarpeeksi.
- Vaahtomuovisuodatin: Myös vaahtomuovisientä käyttävä suodatin toimii ilmapumpun avulla. Vaahtomuovisuodattimessa on nousuputki, huokoinen vaahtomuovisieni ja liitäntä ilmaletkulle. Kun ilmaa puhalletaan nousuputkeen, nouseva ilma aiheuttaa veden imeytymisen sienen läpi nousuputkeen. Bakteerit hajottavat sieneen jääviä hiukkasia. Vaahtomuovisuodattimet sopivat vain pieneen akvaarioon ja pienille kalamäärille, koska niiden hajotuskapasiteetti ei riitä kovin suuren likamäärän hajottamiseen.
- Takaperin toimiva pumppu: Pohjasuodatin voidaan myös toteuttaa "takaperin" toimivana. Vesipumppu imee vettä vaahtomuovisuodattimen läpi ja painaa sen pohjasuodattimen nousuputken kautta soran alle. Veden virtaussuunta on siis päinvastainen kuin pohjasuodattimessa ja varsinaisena suodatinmassana toimii sieni, jossa biologinen suodatus tapahtuu.
- Sisäinen kotelosuodatin: Voimanlähteenä toimii ilmapumppu. Vesi imeytyy kotelossa olevan suodatinmassan läpi, joka on tavallisesti vaahtomuovia tai vanua. Tällainen suodatin sopii vain pieneen akvaarioon, josa ei ole paljon kaloja.
- Moottorilla varustettu vedenalainen kotelosuodatin: Sisäinen tehosuodatin toimii samoin kuin kotelosuodatin, mutta voimanlähteenä on moottoripumppu. Tällainen suodatin sopii paremmin suureen akvaarioon kuin ilmapumpulla toimivat sisäiset suodattimet.
- Ulkoinen tehosuodatin: Ulkoinen suodatin on suosittu suurehkoissa akvaarioissa. Suodatinkotelo on ripustettu akvaarion ulkopuolelle, tavallisesti taakse, ja siinä on tuloputki, suodatinmassa sekä ulosvirtausputki tai -kanava. Kotelo vie tilaa akvaarion takana tai sivulla, ja sen huoltoa varten on jätettävä työskentelytilaa. Toimintaperiaate on yksinkertainen: Moottori imee vettä tuloputken kautta, vesi virtaa suodatinmassan läpi ja ulosvirtauskanavan kautta takaisin akvaarioon. Palaava hapetettu vesi aiheuttaa kohtuullisen virtauksen. Koska paluukanava on yleensä hiukan tankin vedenpinnan yläpuolella, syntyy vesiputousmainen solina. Ulkoiset suodattimet ovat yleensä hintaansa nähden tehokkaita.
- Säiliösuodatin: Säiliösuodatin on yleistyvä suodatintyyppi. Suodatinsäiliö on erillinen astia, joka sijoitetaan vaikkapa kaappiin akvaarion alapuolelle ja vesi kulkee sen ja akvaarion välin letkuissa. Vesi tulee säiliöön tuloletkulla, suodatetaan säiliössä olevan suodatinaineen läpi ja palautetaan tankkiin letkulla. Palaava vesi muodostaa letkun suuttimesta riippuen voimakkaan tai heikomman virtauksen tai vaikkapa sademaisen suihkun. Säiliösuodattimet ovat varsin tehokkaita, koska niissä voi olla paljon enemmän suodatuspinta-alaa kuin tavanomaisissa ulkoisissa suodattimissa. Lisäksi ne ovat äänettömiä ja voidaan piilottaa näkymättömiin. Säiliösuodattimien säännöllisessä ylläpidossa on noudatettava valmistajan ohjeita. Tavallisesti ne vaativat vähemmän huoltoa kuin tavanomaiset suodattimet, koska ne toimivat enimmäkseen biologisina suodattimina. Älä puhdista koko suodatinmassaa yhdellä kertaa, jotta bakteeritoiminta ei häiriintyisi liikaa.
- Piimaasuodatin: Näitä melko harvinaisia suodattimia käytetään pääasiassa akvaarioiden ajoittaiseen puhdistamiseen. Piimaa pysäyttää pienetkin hiukkaset, mutta koska suodatinta käytetään vain harvoin, siihen ei muodostu kunnollista bakteerikantaa. Niinpä näitä suodattimia käytetääkin yleensä vain mekaaniseen suodatukseen.
- Tihkusuodatin: Tihku- eli tornisuodattimet (engl. wet/dry filter) ovat tehokkaimpia biologisia suodattimia. Useita erilaisia kaupallisia rakenteita on saatavana ja monet harrastajat rakentavat omansa. Kaikkien periaatteena on, että niissä on erittäin suuri biologisen suodattimen pinta-ala kaasujen vaihtoon (eli hapettamiseen). Suodatinmassa on levitetty "tarjottimille", joiden läpi vesi tihkuu. Massa pysyy koko ajan märkänä ja on alttina ilman hapelle. Monissa suodattimissa on paluuvettä varten allas, johon voidaan asentaa lämmitin.
Sanko: Veden vaihtoa ja lisäystä varten tarvitaan sanko. Tavallinen 10...12 litran sanko on riittävä, ja sitä käytetään vain akvaarion yhteydessä.
Lappo letkuineen: Veden vaihtoon tavitaan lappo. Lappoja on saatavana useita erilaisia ja eri hintaisia.
Haavi: Jokaisella akvaarion omistajalla tulee olla ainakin yksi hienosilmäinen haavi, joka on erityisesti tarkoitettu akvaariokäyttöön.
Akvaariotyypin valinta | Akvaarion sisustus | Akvaarion käyttöönotto
Translated by Rahola Ltd.
|
|
